Lueskelin flunssani kuluksi kirjoituksiani taaksepäin ja totesin, etten ole sentään sellainen nössö kuin olen itselleni antanut ymmärtää. Minulla on vahvoja perusteltuja mielipiteitä, en taivu sosiaaliseen paineeseen, uskallan sanoa ääneen epäkohtia tai vastustaa kiusaamista - olen itsenäinen. Persoonallisuusprofiilissa minut arvioitaisiin kaiketi pikemminkin poikkeuksellisen itsenäiseksi ja vahvaksi kuin nössöksi. Mutta herkkä olen.

Ja siksi valutin eilen jäätelötorttutaikinaan valtoimenaan kyyneleitä, syntyi muna-sokeri-kyynel -vaahto. Ensin ajattelin leipoa pullaa, mutta totesin sen olevan turhan suuritöistä, koska syöjiä ei ole kuin yksi. Sitten päätin tehdä jäätelötortun, koska lämpötila hipoo kämpässäni kolmea kymmentä, ja silloin alkoi virrata. Taas kerran se konkretia, se että teen torttua minulle itselleni enkä kenellekään muulle. En ole koskaan itkenyt niin. En koskaan. "Tarjoilin" tortun niin kuin se meille tarjoiltaisiin. Neljä palaa pienelle siniselle lautaselle. Kaksi kummallekin. Mutta syöjiä oli vain yksi, minä.



Myös exä kävi. Hän vaikutti tasapainoiselta mutta syylliseltä. En osannut puhua mitään, en jaksanut. Kyllähän minä ymmärrän, ettei hänen yhdessä asumiseensa liittyvä paha olo johtunut ainakaan yksistään minusta, mutta siltikin tuntui pahalta nähdä, kuinka muutto pois on vapauttanut häntä. Hän on niin paljon minua nuorempikin. Toisilla elämä edessä, toisilla takana.

Piru vie tätä itsesääliä tai pelkoa, tätä arkuutta katsoa eteenpäin ja uskoa tulevaisuuteen.