Uh, mikä olo! Kohta se alkaa, yksin eläminen. Nettityttökin katosi, mikä on pelkästään hyvä, vaikka vähän huolettaakin. 

Voi mennä kauan, hyvin kauan, ennen kuin tajuan, ettei toinen enää olekaan lähellä. Ettei ole mitään lämmintä ja reagoivaa, jonka ympärille voi kietoa kätensä. Ettei ole ketään, jota koskettaa, jolle todeta hajanaisia huomioita. Ei ole ketään, jolle tehdä ruokaa, jota ilahduttaa.

Miksi tässä piti käydä näin?