Halailua, sylikkäin makailua, avointa naurua, kiusoittelua ja pikkuhyvää järven rannalla. Sellainen oli tapaaminen exän kanssa.

Jotain ihmeellistä oli tapahtunut. Hän oli läsnä. Hän kuunteli minua. Hänellä ei ollut kiire. Hän ei kaivanut esiin kalenteriaan, järjestellyt tavaroitaan tai pessyt ikkunaa, johon oli jäänyt pesun jäljiltä viiru. Hänellä oli aikaa.

Jotain jäi sanomatta, onneksi.

Eikä sitä kai kannata sanoa ääneen vielä pitkään aikaan jos koskaan. On viisaampaa antaa ajan kulua, ajatusten jäsentyä, mielten rauhoittua  ja oppia luottamaan.

Luottamus on tärkeää lopputuloksesta riippumatta. Se syventää itsekunnioitusta ja toisen kunnioitusta.