Suomalaiselle miehelle tuppaa usein käymään niin, että kun ote naisen kaulasta höltyy, niin mielen tuska pujotetaan hirttosilmukan sisään. Muistaakseni miehillä yleisin itsemurhan tekotapa onkin juuri hirttäytyminen, kun naiset taas luottavat enemmän unilääkkeisiin ja muihin pehmeämpiin menetelmiin.

Itsemurha on äärimmäinen teko ja tuottaa läheisille tuskaa, mutta suuri osa tästä tuskasta selittynee kulttuurisilla syillä. Länsimaissa itsemurhaa ei hyväksytä luontevana valintana, eikä sitä kovin usein edes suostuta ajattelemaan rationaalisena vaihtoehtona, vaan se leimataan nopeasti, jyrkästi ja tunneperäisesti moraalittomaksi. Itsemurhan tehneen läheisten taakka on paljon suurempi kuin onnettomuudessa kuolleen läheisten suru. Viimeistään nyt olisikin syytä nostaa itsemurha julkiseen kulttuuriseen ruumiinavaukseen ja pohtia yleisesti elämän syitä, merkityksiä, mielekkyyttä ja suhteellisuutta. Ihan jo itsemurhan tehneiden läheistenkin vuoksi.

En osaa tuomita itsemurhaa. Tämä näkökanta perustuu myös omakohtaisiin kokemuksiin. Olen nähnyt, millaista on loppuun ajetun ihmisen elämä, joka ei enää jaksa tai halua ottaa apua vastaan ja jolle ei  myöskään löydy auttajaa, joka pystyisi tukemaan häntä. Jokainen meistä pyrkii koko ajan kohti suurempaa mielihyvää, niin myös itsemurhan tehnyt tai sitä suunnitteleva. Jokainen meistä myös tietää, että elämämme on vain pieni piste valtavassa kokonaisuudessa. Itsemurhaa suunnitteleva kenties tajuaa elämän näennäisen mielekkyyden muita paremmin. Tappaisinko itseni nyt vai kuolisinko kahden miljardin vuoden päästä?

Itsemurhan tehneen syyllistäminen on yhtä tyhjän kanssa. Miksi puuttua marginaaliseen ja moraalisesti monitahoiseen kysymykseen suurella tunteen palolla, kun samaan aikaan omalla toiminnalla voisi vaikuttaa globaaleihin moraalittomiin rakenteisiin. Suomessakin monet korkeamoraaliset perheenäidit ja -isät ostavat surutta epäeettisesti valmistettuja tuotteita, joiden taustalla on paljon kärsimystä ja mekanismeja, jotka aiheuttavat lisää kärsimystä. Saattavatpa nämä korkeamoraaliset kansalaiset vastustaa myös muiden kuten syrjäytyneiden auttamista - etenkin jos se karsii omasta hyvästä. Ja kun jalka sukeltaa sisään Boeingin tai Airbussin ovesta, tulevaisuus ei välähdä mieleen. Katsokaas, lomalla on kivaa! Siinä unohtuu taivaalle syydetty paska ja tulevat sukupolvet. Kuntosalille voi surutta hurruuttaa autolla ja köyhät sukulaiset ovat itse syyllisiä köyhyyteensä. He voivat tukehtua kaurapuuroonsa sillä aikaa kun me lennämme Balille.

Ankarimmat moralistit lienevätkin niitä, jotka eivät käytännössä halua auttaa kärsiviä läheisiään tai jotka eivät näe heidän pysyvää kitumistaan, vaan jotka astuvat narsistisesti esiin vasta sitten, kun hätä on suurin tai itsemurha on jo tapahtunut. Nämä valintatalomoralistit ovat minusta ällöttäviä! Hyi!

Vuonna miekka ja kivi etsin netistä seuralaista moraalisia kysymyksiä kysymällä. Tulos oli suht vähäisen otoksen perusteella selvä. Minulla synkkasi parhaiten moraalisten pohdiskelijoiden kanssa. Heidän ajattelunsa vaikutti kaikkinensa analyyttiseltä ja rationaaliselta  ja he pystyivät nimeämään ilmiöistä syy- ja seuraussuhteita. Analyyttisyydellä en tässä yhteydessä tarkoita dominojuna-analyyttisyyttä, vaan kokonaisvaltaista elämän ymmärtämistä, jossa tunteet eivät peitä tosiasioita.

Jos sorrun uudestaan nettietsintään (onko minulla raflapelkoisella vaihtoehtoja?), niin aivan varmasti olen jälleen kiinnostunut vastaajien moraalista. Se kertoo paljon luonteesta. Ja ehkä siitäkin, miten hän pitkän suhteen kriisitilanteissa toimii.