En tiedä johtuuko se minusta, hänestä vai meistä, mutta oli miten oli, niin olen kyllästynyt siihen hitaasti itsetuntoa nakertavaan tunteeseen, joka syttyy, kun näen, ettei hän taaskaan ole tyytyväinen. Tietenkin on mahdollista, että en vain yksinkertaisesti täytä hänen vaatimuksiaan tai reagoin niihin liian voimakkaasti, mutta pahoin pelkään, että sama tyytymättömyys on edessä exäni seuraavassakin suhteessa. 

Hän on puhunut paljon kunnioituksesta, mutta minua hän ei ole kunnioittanut. Usein olen hänelle pelkkä väline. Hyvän olon aikaan kelpaan seuraksi, mutta pahan olon aikaan olen vain tiellä. On mielenkiintoista nähdä, miten hän käyttäytyy, kun minulla on oma asunto, vapaus riittämättömyydestä, vapaus likasankoudesta.

Opiksi tästä kai pitäisi ottaa. Siis: Olen munaton mies ja tarvitsen kumppanin, joka kunnioittaa minua vaikka en osaa kunnioitusta vaatia.